left right index news bio disco pictures articles distro contact
COLOSSUS MAGAZINE |by Ismo Karo

Tämä norjalaisbändi vie meidät aikamatkalle 1970-luvulle. Siis tuolle mainiolle vuosikymmenelle, jolloin televisiossa oli vain kaksi kanavaa ja Porin jazz-juhlilla kävi vielä esiintymässä jazz-yhtyeitä. Circles Endin nettisivu ei juuri informaatiota tarjoa, mutta veikkaisin kyseessä olevan bändin toisen levyn.

Rauhallinen meininki leimaa levyä. Jotkin biisit rokkaavat kunnolla vauhtiin päästyään, mutta lopputulos toimii paremmin fiilispohjalta kuin esimerkiksi kaljanoton taustalla. Basisti soittaa myös selloa ja kun päätösraidalla lurittelee vielä fonisti pitkät tovit, niin johtopäätös on selvä. Tämän bändin pitäisi panostaa Suomen markkinoille. Tämän tyylinen tavara on kovassa huudossa tällä hetkellä. Kiitos siitä kuuluu erinomaisille Love recordsin remastereille ja retrobändeille, kuten Liekki.

Sähköä yhtye käyttää säästeliäästi. Laulu ja koskettimet ovat pinnassa. Iso osa kitaroista on akustisia. Kosketinsoittajan pitkät soolot suorastaan hivelevät korvia, esimerkkinä tästä vaikkapa raita nimeltä Peeping Tom. Pienimuotoisempi ilmaisu onkin mukavaa vaihtelua, nämä arvostelulevyni kun tuppaavat yleensä olemaan "hieman" mahtipontisempaa tavaraa. Sitä paitsi levyn takakannesta voi leikkaa-ja-liimaa -metodilla valmistaa itselleen kääpiöauton (ilmeisesti merkkiä Trojan?) pienoismallin. Ai ai, kunpa osaisin norjaa, niin voisin lähettää tässä terveisiä. Ne kuuluisivat niin, että pakatkaas Circles Endin pojat mainiot maamiehenne Lucifer Was kyytiin ja tulkaa keikalle tänne päin.